”Meillä on ollut pitkäikäinen ja hyvin sujunut yhteistyö Leksan Lastun kanssa, joka pohjautuu keskinäiseen ymmärrykseen asiakastarpeesta.

Hyvänä esimerkkinä tästä on viime kesältä meidän vähän kiireellisesti tullut tarve saada Venäjän  asiakkaan 100-vuotisjuhlaan suomalainen huomionosoitus. Soitin Leenalle että olisiko ajatusta mitä voitaisiin lähteä rakentamaan ja lopputuloksena syntyi lyhyellä varoitusajalla iso kahdesta eri puulajista tehty lautanen jonka keskelle oli upotettu venäjän kielinen kaiverrettu onnittelulaatta. Siitä tuli huomiota herättävän hieno ja jäi varmasti hyvä mieli asiakkaalle, meille AFT:llä ja Leksan Lastulle.

Olemme tilanneet monenlaisia erilaisia puutuotteita ja voimme antaa ne asiakkaille ylpeänä suomalaisen puutuotteen laadusta, käsityötaidosta ja monimuotoisuudesta. Tuotteet menevät sekä Euroopan että Aasian markkinoille, vastaavia tuskin siellä tulee vastaan. Kiitos Leena hyvästä yhteistyöstä. Toimituksiin ja laatuun voi luottaa, on ilo olla teidän asiakas.”

Outi Jäppinen
Aikawa Fiber Technologies Oy

 

”Leksan Lastun kanssa yhteistyö ja liikelahjojen ostaminen sujui jouhevasti ja asiantuntevasti. Arvostamme puutuotealan yrityksenä liikelahjoina etenkin puusta valmistettuja tuotteita. Leksan Lastulla on hyvä valikoima taidolla tehtyjä puutuotteita.”

Krista Kihlman, Marketing Coordinator
KOSKISEN OY

 

”Leksan Lastun sorvin äärellä valmistuu ainutlaatuisia kotimaisia puutöitä. Vastaavanlaisia töitä on vaikea löytää mistään muualta. Tuotevalikoima on monipuolinen aina saunasta keittiöön asti. Keski-Suomen Maataloussäätiö on havainnut tuotteiden hyvän laadun ja persoonallisen tavan muovata puusta mitä mielikuvituksellisimpia esineitä. Tuotteet ovat suomalaista laatutyötä parhaimmillaan ja käytämme niitä esim. liikelahjoina jatkossakin.”

Vesa Laitinen
toimitusjohtaja
Keski-Suomen Maataloussäätiö sr.

 

”Leksan Lastun tuotteissa on sydän ja käytettävyys upeassa paketissa! Paikallista käsityötä, pilke silmäkulmassa. Tuotteet sopivat niin kuluttajakäyttöön, kuin liikelahjoiksikin. Tälläinen Suomi tuote on aina ilo antaa eteenpäin!

Rakkaudesta puuhun.”

Sanna Jylänki
yrittäjä
Redesan Oy

 

”Artranta ry tarvisi liikelahjaa sponsoreilleen. Etsimme iskulauseemme ”Luonnollista muotoilua” mukaista tuotetta. Löysimme Leksan Lastun muotoilija Jonas Hakaniemen kautta. Hän oli aikoinaan ideoimassa Artrannan toimintaa.

Leksan Lastun puutuotteet sopivat meille hyvin, onhan meidän kummankin sydämen asiana edistää suomalaisten puulajien käyttöä ja hyvää muotoilua. Puulaakson yritysverkostossa on monta meidän yhteistyökumppania.

Leksan Lastun valikoima ja palvelut olivat meille parhaat. Saatoimme tilata aluksi pienen erän ja täydentää tilausta myöhemmin. Leksan Lastun yrittäjät toimivat suurella sydämellä pieniäkin toimijoita ymmärtäen ja auttaen asiakkaita hyvien valintojen tekemisessä.”

Anita Saarelainen
toiminnanjohtaja
Artranta Karstula ry

 

”Päädyimme Leksan Lastun tuotteeseen sen kotimaisuuden ja vahvan käsityöosuuden vuoksi. Toimimme puunkorjuun ja metsänhoidon parissa, näin ollen kotimaista puuta arvostetaan meillä myös liikelahjoissa.

Laadukas puutuote on ajaton ja saajalleen ainutlaatuinen.”

Aki Laaja
Metsä-Multia Oy

 

”Leksan Lastu on hyödyntänyt persoonallisiin tuotteisiinsa todella hienosti kotimaisia materiaaleja mm. visakoivua. Laadukkaat tuotteet ovat hyvin omaperäisiä ja ilahduttavat saajaansa vuosikausien ajan.”

Mervi Lahtinen
Kinkamon Pirtti